Alkavat siviiliaamut käydä vähiin. Eilen sain vihdoinkin raahattua itseni Kelaan ja nyt pitäisi olla sotilasavustusasiat kunnossa. Tänään olisi vuorossa visiitti pankkiin purkamaan opintolainan nostosopimus. Sitten onkin käytännön asiat hoidettu ja voin keskittyä täysipäiväisesti intoiluun ja jännittämiseen... tai noh, voisihan sitä jossain välissä yrittää myös lukea vähän kirjanpidon tenttiin, joka pitäisi tehdä vielä palvelukseenastumispäivän aamuna.
Henkisesti lähipäivät ovat olleet aika raskaita. Nyt kun intti pyörii mielessä suurimman osan ajasta ja jännitys alkaa olla huipussaan, tekisi mieli puhua asiasta jollekin. Tuntuu vaan, ettei oikein ole ketään kenen kanssa puhua. Kukaan ei tunnu täysin hyväksyvän päätöstäni, enkä viitsi kovin paljon kertoa tunteistani ihmisille, joiden mielestä teen virheen menemällä inttiin. Toisaalta, en edes tiedä onko siitä vähästä, mitä olen muiden kanssa puhunut, ollut hirveästi apua. On todella vaikea yrittää selittää ihmiselle, joka ei ole ollut samassa tilanteessa, kuinka pelottavaa on tehdä näinkin iso päätös, varsinkin kun ei saa tarvitsemaansa tukea ja kannustusta niiltä, joilta sitä eniten kaipaisi.
3 Comments:
Hei! Olisi mukavaa kuulla enemmän tuosta, miksi ihmiset eivät tunnu hyväksyvän päätöstäsi, ja mitä kielteistä he ovat sanoneet.
By
Anonyymi, at 11:16
Aika moni kavereistani on sanonut suoraan, että he eivät usko minun pärjäävän intissä tai että minun ei muuten vaan pitäisi mennä. Syitä heidän mielipiteidensä taustaalla pitäisi kai kysyä heiltä itseltään. Yksi perustelu joka on korviini kantautunut on, että en ole sen tyylinen nainen, joka menee armeijaan. Tiedä sitten pitäisikö tuo ottaa kohteliaisuutena vai loukkauksena :) Toki on niitäkin, jotka tukevat (osa kielteisestä suhtautumisestaan huolimatta), mutta huonoina hetkinä sitä helposti unohtaa heidän olemassaolonsa.
By
Sarita, at 15:08
Loppujen lopuksi vain itse tiedät, tuletko pärjäämään vai et. Ja jos olet päättänyt vakaasti että pärjäät, silloin se on pakko!
Kuulin itsekin jonkun verran tuota kommentointia, että "et ole sen tyylinen nainen joka menisi inttiin". Sitten intissä huomasin, että ei voi määritellä sellaista naista, joka sitten menisi sinne. Siellä on ihan kaikenlaisia taapertajia ja varmasti sekaan mahtuu.
Voin sanoa, että menetin pari kaveria armeijaan lähtiessä koska he eivät hyväksyneet lähtöäni, mutta ei ole ikävä ollut! Onneksi ystävät sentään pysyivät. Luen vielä nuo sun uudemmatkin tekstit ja kommentoin jotain niihin.
By
Anonyymi, at 16:43
Lähetä kommentti
<< Home