Intti on jees

Pari viikkoa intissä on nyt takana ja ensimmäiset lomatkin lähenevät uhkaavasti loppuaan. Palaan kuitenkin ihan mielelläni takaisin Santahaminaan illalla, sen verran hyvin olen siellä viihtynyt. Meitä naisalokkaita on saarella kahdeksan ja meistä on tässä lyhyessä ajassa muodostunut tiivis porukka. Pojat suhtautuvat meihin paremmin kuin uskalsin odottaa... tai ainakaan negatiivisia kommentteja ei ole korviini kantautunut. Miespuoliset palvelustoverit ovat lähinnä uteliaita tietämään, miksi halusimme tulla vapaaehtoisesti armeijaan. Alikersantit ja skapparit ovat myös oikein mukavia. Välillä jopa tuntuu, että he saisivat vaatia meiltä enemmän ja pitää kovempaa kuria.

Viimeisen kahden viikon aikana on varmaankin tullut opittua ja koettua enemmän uusia asioita kuin viimeisen parin vuoden aikana yhteensä. Olemme muun muassa päässeet "marssimaan" (ensimmäinen marssi oli lähinnä leppoisa lauantaikävely saaren ympäri), ampumaan ja tetsamaan sekä nauttimaan vauhdin hurmasta pasin ja rasin kyydissä. Meille on pidetty sulkeisia ja olemme syöneet, siivonneet ja istuneet oppitunneilla enemmän kuin tarpeeksi. P1-koe on suoritettu samoin kuin cooper ja lihaskuntotesti. Ensi viikolla on luvassa ensimmäinen metsäyöpyminen ja sitä seuraavalla viikolla lähdemme Hälvälään muistaakseni kolmeksi yöksi.

Pääsen seuraavan kerran lomille kahden viikon päästä, joten palailen asiaan viimeistään silloin.

STJ 0: My bags are packed, I'm ready to go

Tänään se sitten alkaa. On todella vaikea kuvailla tämänhetkistä mielentilaani. Toisaalta jännittää ja pelottaa enemmän kuin koskaan ennen, toisaalta tuntuu kuin tämä olisi vain outoa unta, josta herään kohta. Onneksi kaverini lupasi saattaa minut Herttoniemeen ja katsoa, että pääsen Santikseen menevään bussiin. Ilman seuraa tuo matka voisi olla aika tuskainen. En usko, että pystyn päivittämään tätä ennen ensimmäisiä lomiani, mutta yritän kirjoittaa tapahtumia ja tuntemuksiani ylös vihkoon, ettei mitään oleellista unohdu.

STJ 3: Kolme aamua inttiin on...

Lähipäivät ovat olleet niin kiireisiä, etten ole ehtinyt kirjoittaa. Pahoitteluni siitä. On jännä, etten vieläkään täysin sisäistä, kuinka lähellä lähtö on. Tuntuu, että maanantaihin olisi vielä pieni ikuisuus, vaikka osa tavaroistani on pakattu ja monet ystävistäni hyvästelty. Tutkinpa jo vähän julkisen liikenteen aikataulujakin selvittääkseni suunnilleen kuinka usein busseja kulkee Santahaminaan. Viime yönä näin myös ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin unta, jossa olin intissä. Siinä unessa intissä tosin lähinnä ryypättiin, mistä herää kysymys, mitä alitajuntani oikein yrittää kertoa? Viimeinen siviiliviikonloppuni sujunee rauhallisissa merkeissä. Läksiäiskännejä en ainakaan aio vetää, sen verran tuoreessa muistissa tuo uudenvuodenpäivä vielä on. Huomenna tai sunnuntaina voisi kuitenkin yrittää saada muutaman ystävän koolle paikalliseen olutravintolaan yhdelle rohkaisevalle.

STJ 7: Viimeistä viikkoa viedään

Ihanaa palata taas normaaliin arkirutiiniin eilisen krapulapäivän jälkeen. Tai noh, en minä tähän mennessä ole tehnyt tänään mitään muuta kuin jumittanut tietokoneen edessä lukemassa muiden inttipäiväkirjoja, mutta ainakaan ei ole huono olo. Aamulla piti mennä lenkille, mutta koska ulkona satoi vettä ja maassa oli noin kymmenen senttiä loskaa, en mennytkään. Huono omatunto vaivaa, joten lähden vähän myöhemmin salille rääkkäämään itseäni.

Kirjanpidon tentin, josta aiemmin mainitsin, olen päättänyt jättää suosiolla väliin. Jos en nyt jaksa jännitykseltäni keskittyä tilinpäätöksiin, taseisiin ja tuloslaskelmiin viittä minuuttia pidempään, tuskin jaksaisin keskittyä niihin ollenkaan 9. päivän aamuna. Harmittaa vaan, että kirjanpidon pakolliset luennot vanhenevat vuodessa, joten ne täytyy luultavasti käydä kotiutumisen jälkeen uudestaan. Toisaalta, ehkä se tekee ihan hyvää, ainakin kun ottaa huomioon, kuinka vähän jaksoin kuunnella niillä luennoilla.

Lisäsin sivuille vieraskirjan, joten käykäähän jättämässä terveisenne sinne. Kirjoituksianikin saa totta kai kommentoida.

STJ 8: Hyvää uutta vuotta!

Tekisi mieli sanoa, etten enää ikinä juo, mutta se olisi uudenvuodenlupaus, jota tuskin pitäisin. Voi kuitenkin olla, että menee hetki, ennen kuin kosken taas alkoholijuomiin. Olo on nimittäin vieläkin aika heikko. Oli kyllä ihan kiva uusi vuosi. Tosin sain kuulla aika paljon inttikuittailua... hauskaa ja hyväntahtoista sellaista onneksi. Oli myös mukava huomata, että ehkä inttiinmenooni ei sittenkään suhtauduta niin kielteisesti kuin minusta on välillä tuntunut. Kiitos vaan kaikille, jotka rohkaisivat ja erityiskiitos sinulle, joka menneistä huolimatta jaksoit pitää seuraa ja hoivata pahimman krapulan yli.